Puukkojunkkarit eli häjyt olivat Etelä-Pohjanmaalla lähinnä 1800-luvulla esiintyneitä rettelöitsijöitä ja rauhanhäiritsijöitä, joiden keskuudessa tappelut olivat yleisiä. Puukkojunkkarit rellestivät kutsumattomina vieraina häissä, ajelivat toisten hevosilla, kiertelivät humalapäissään ympäri pitäjiä, harrastivat uhkapelejä, yöjuoksua tai varastelua. Osa heistä syyllistyi tappoihin, murhiin tai väkivaltaisiin kuolemantuottamuksiin.
Pahinta puukkojunkkarius oli Lapuanjoen keskiosan seurakunnissa Kauhavalla, Ylihärmässä, Alahärmässä, Lapualla ja näiden naapurustossa sekä Laihian suurpitäjässä ja Vähässäkyrössä. Ruotsinkielisestä alueesta väkivalta kosketti ankarimmin maakunnan keskiosia kuten Vöyrin ja Mustasaaren suurpitäjiä sekä Pirttikylää. Vähäisintä häjyily oli Etelä-Pohjanmaan reuna-alueilla, kuten Suupohjassa, Pietarsaaren pitäjässä ja aika ajoin osassa Järviseutua.
Ensimmäiset puukkojunkkareiden tiliin laskettavat tapot tehtiin Etelä-Pohjanmaalla jo 1790-luvulla, mutta heidän varsinainen ”kulta-aikansa” sijoittui 1820–1880-luvuille. Vaikeimmissa puukkojunkkaripitäjissä tapahtui 1800-luvulla keskimäärin yli 20 henkirikosta 100 000 asukasta kohti, mikä on noin kymmenkertainen määrä 2000-luvun alun Suomen henkirikoslukuihin verrattuna.
Puukkojunkkarien toimintaa on myöhemmin romantisoitu ja ihannoitukin, ja heidän muistonsa on nähty olennaisena osana Etelä-Pohjanmaan identiteettiä. Toisaalta esimerkiksi Artturi Leinonen kirjoitti vuonna 1954 Meidän maa -kirjan osiossa ”Etelä-Pohjanmaa”, että puukkojunkkarien toiminta oli kielteinen asia ja pahoitteli sen ihannointia.